Dick Whyte: John Cage - 4’33” [May ‘68 Comeback Special RECON] (Digital File, 2010)

Remixing silence.

Extreme done right.

salvadorpalmu:

physical remix #1 - m0R3tH4Nw0rD5

(Danke für den Tipp, Aura!)

Reblogged from sAlVAdoR paLMu

Netti-Eroicaa

Leikkimiseksihän se sitten meni. Vaikka en ole profiloitunut minään crossover-tyyppinä, on minusta äärimmäisen kiinnostavia tilanteet, joissa pienellä muutoksella hypätään kategoriasta toiseen, tai tasapainoillaan näiden kahden välillä. Tämäkin on tietty niitä havainnoinnin rekisterivaihdoksia, uudelleenkuulemisia, joista kirjoitin aiemmin. Tietokoneella on vieläpä tosi hauskaa ja vaivatonta leikkiä äänitiedostoilla. Tänään leikin Beethovenilla. Ensin vähän taustaa.

Tutuntutut Ameriikan ihmemaassa keksivät laittaa ison valikoiman Beethovenin kolmannen sinfonian (kavereiden kesken Eroican eli ‘sankarillisen’) levytyksistä poimittuja napakoita avaussointuja järjestykseen levytysvuoden mukaan. Äänitteistä vanhin on vuodelta 1924, uusin 2011, eli back catalogue on vakuuttava. Tässä kahden melko anonyymin, peräkkäin soitetun lyhyen Es-duurisoinnun kronologisessa katsannossa huomio kiinnittyy kollegani Ludwigin sävellyksellisen nerokkuuden sijaan muihin seikkoihin, “ympäristökysymyksiin”: kapellimestarin valitsemiin tempoihin, orkesterin sointikulttuuriin, osumatarkkuuteen, viritykseen, saliakustiikkaan, äänitystekniikkaan ja sen sellaiseen. Vanhimpien levytysten tapauksessa mukaan tulee tietenkin mageita, uudemmasta saksalaisesta musiikista muistuttavia epävireisiä säröääniä savikiekkojen rohinoista ja summittaisista pyörimisnopeuksista johtuen. Tässä tämä Erik Carlson -nimisen tyypin tekemä katsaus sellaisenaan YouTubessa:

 Alkuperäinen Beethoven -kokoelma

Aika pian Facebookissa näitä kollektiivisesti ja -giaalisesti ihmetellessämme kaverini Alex keksi, että vieläkin paremmat pöhinät saa avaamalla saman videon kolmeen ikkunaan yhtä aikaa. Mennään siis kaanonissa, kun ei niitä vikkelinkään nettisurffari aivan samanaikaisesti saa käynnistettyä. Eri vuosien Eroicoiden soidessa päällekäin niiden keskinäiset epävireisyydet ja vaihtelevat salikaiut korostuvat entisestään. Mieleeni tulee jostain syystä Jukka Tiensuun spektraaliset orkesteristereofoniat, Giacinto Scelsin mikrotonaalisesti ujeltavat yhden sävelen kappaleet ja rouheanurbaani alankomaalainen minimalismi.

Sama kolmiäänisessä kaanonissa itsensä kanssa…

Read More